Hae
Tiina K

Työmatkat ovat samalla matka itseeni ja minuuteen


On sunnuntai aamu. Kaupunki on hiljainen ja uinuva vielä sillä kello on vasta kahdeksan. Olen lähdössä viikon viimeisessä työreissulle. Vedän keuhkot täyteen on viileää ja raikasta syysilmaa ja lähden kävelemään juna-asemalle.

Olen pukeutunut rennosti lenkkareihin, huppariin, tuulitakkiin ja ottanut mukavuus syistä vielä siistin repun selkään. Kotiin on jäänyt tällä kertaa maiharit, jakku ja käsilaukku. Jätin auton pienen kävelymatkan päähän juna-asemalta, jotta voin ottaa pienen aamulenkin samalla ja herätä päivään syksyisessä ja viileässä säässä. Ajattelin, ottaa tästä työreissusta hyödyn irti ja ulkoilla samalla kun on hieno ilma. 

Suuntaan Tullintorin K-Markettiin hakemaan aamupalaa, jotta voin kuvata matkalla yhden yhteistyön. Tuttuun tapaani olen ajatellut hoitaa monta työjuttua ja asiaa samalla reissulla. Junamatkat ovat hyvää aikaa työasioiden hoitoon mutta myös sitä omaa aikaa, jolloin voin halutessani lukea vaikka kirjaa. Ellen nukahda junassa, mikä käy yllättävän usein reissuillani. Työmatkat ovat harvinaista aikaa, jolloin voi vain olla omien ajatusten kanssa ja katsella ohi viliseviä maisemia hiljaisuudessa. Sellaista aikaa mitä en osaa ottaa kotona. Onko se edes mahdollista siellä? Tuskin, sillä aina on jotain kotitöitä tai muuta tehtäväksi.


Työmatkat ovat samalla matka itseeni 

Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä enemmän olen huomannut tarvitsevani aikaa itselleni. Työmatkat ovat hyviä hetkiä yhdistää molemmat eli töitä ja omaa aikaa. Suunnittelin tänään päiväni niin, että voin ulkoilla mahdollisimman paljon nyt kun aikatauluni mahdollistavat sen. Siksi puin tällä kertaa lenkkarit ja rennot vaatteet, jotta voin lenkkeillä paikasta toiseen. Nauttia raittiista ulkoilmasta, luonnosta ja uusista paikoista. Käydä yksin lounaalla ja katsella ohi kulkevia ihmisiä kaupungilla. 

Nyt tuntuu siltä, etten kaipaa mitään muuta kuin hiljaisuutta ja aikaa itselleni. Aikaa pysähtyä ja kuulostella miltä elämä tuntuu. Tutustua omiin tunteisiin ja kuulostella niitä. Antaa ajatusten vain virrata vapaana ilman velvollisuuksia. Vapauttavaa, kun voi vain heittäytyä fiilikseen ja antaa maailman kuljettaa. 

Tämän vuoden isoin tavoite: ”Olla onnellinen ja selviytyä”


Jälleen kerran huomaan kuluneen pienen ikuisuuden siitä, kun olen viimeksi istunut alas ja avannut läppärin. Pää on lyönyt kertakaikkiaan tyhjää ja enkä ole saanut mitään ”ylimääräistä” aikaiseksi. Tätä kaikkea kuvastaa hyvin se, että vuoden vaihteessa ainut tavoite minulla oli ”olla onnellinen” ja ”selviytyä”. päivä kerrallaan Viimeinen vuosi on ollut jotenkin itselle erityisen kuormittava ja uuvuttava. Tuntui siltä vuoden vaihteessa että olisin voinut vaipua talviunille kuin muumit. Lyödä hanskat tiskiin ja olla tekemättä mitää. Heilauttaa vain heipat kaikille ja muuttaa yksin pieneen erämökkiin rauhoittumaan.

Viimeiseen vuoteen on mahtunut niin paljon tapahtumia, koettelemuksia ja vaikeita hetkiä, että usko kaikkeen on alkanut horjua ajoittain. Jopa minulla, joka näkee kaikessa yleensä jotain hyvää. Minulla, joka näkee maailman positiivisena ja täynnä lukemattomia mahdollisuuksia toteuttaa unelmia ja itseään. Minulla, joka kokee maailman yhtenä suurena mahdollisuutena rakentaa elämästä juuri sellaista kuin siitä haluaa. Synkät pilvet vallitsivat mieleni ja hukkasin sen kaiken lapsen mielisen innostuksen elämää ja maailmaa kohtaa. Pienistäkin koettelemuksista alkoi tulle entistä raskaampia, vaikka samaan aikaan mikään niistä ei jaksanut enää hetkauttaa tai edes tuntunut missään. Autopilot toimintoni kytkeytyi päälle ja elämästä tuli arkista suorittamista. Arki rullasi painollaan, kun periaatteessa kaikki oli hyvin mutta silti tuntui ettei kaikki ole niin hyvin kuin pitäisi olla.

Yhtäkkiä kupla puhkesi ja havahduin tähän kaikkeen, kun minulta kysyttiin useampaan otteeseen: ”Missä sun positiivisuus on? Ei kaikki nyt niin huonosti ole!”. Sitten itsekin aloin ymmärtää tilannetta ja ymmärsin kaivaa pääni pois perseestä. Yksinkertaisesti päätin olla stressaamatta kaikesta ja antaa kaiken mennä painollaan sinne minne ne sattuvat menemään. Koetin vain roikkua elämän kyydissä ja nauttia pienistä hetkistä. Antaa elämän kuljettaa ja katsoa mitä se tuo tullessaan. Olin tuuliajolla. Tein töitä, treenasin ja juhlin. Pyörät pyörivät lujaa mutta hetken kova vauhti helpotti fiilistä ja aika kului kuin siivillä. Viikot vaihtuivat kuukausiin ja yhtäkkiä oltiin lähellä kesän tuloa. Unet kärsivät ja oravan pyörä oli valmis. Olin hukassa mutta koin, että tarvitsi tämän uinuvan tuuliajon hetkellisesti löytääkseni itseni uudelleen.

kompassini pysähtyi ja Olin valmis tekemään isoja ja itsekkäitä päätöksiä voidakseni paremmin

Tiputin kotona pommin, en tiennyt enää mitä haluan elämältä. En tiennyt mitä tehdä ja mitä haluan elämältä. En löytänyt ulos pääsyä ja pää oli yhtä sekamelskaa. Ajatuksia sinkoili niin kovaa vauhtia kaikkialle, etten edes itse enää tiennyt mitä pitäisi ajatella – mistään. Mikä on oikein ja mikä väärin. Mitä haluan ja mitä en halua.

Ainoa mitä tiesin on vain se, että rakastan työtäni ja koen siihen suurta intohimoa ja paloa. Haluan löytää sen palavan halu luoda uutta, olla luova sekä kehittää ja tuottaa sisältöä eri kanaviin samaan tapaan kuin ennen. Halusin jälleen voida piirtää, visualisoida, olla luova ja toteuttaa sitä minun taiteellista puoltani mikä oli uinunut jo pitkään. Olin kadottanut luovuuteni ja halusin saada sen kovasti takaisin.

Rutiininomaisessa arjessani pysyi koko ajan onneksi urheilu. Se piti minut kiinni arjessa ja aikatauluissa. Nautin siitä niin hyvänä kuin huonona päivänä. Nälkäinen mieli janosi kehittyä paremmaksi ja tasapainoisemmaksi urheilijaksi. Palava halu kehittää heikkouksia ja päästä eteenpäin urheilijana oli niin vahva sekä päättäväisyys viedä se kaikki maaliin. Odotin jo kisakautta ja sen tuomaa arkea. Aikataulutettu arki täynnä kivaa tekemistä, missä on helppo pysyä kiinni kun on selkeä tavoite, mitä kohti kulkea. Kisakaudella aikaa ei juuri jää liiaksi muuhun, jolloin ei ehdi miettiä mitään tuhria tai ylimääräistä. Koen kisakauden helpoksi ja mieleisekseni, kun voin vain tehdä. Silloin kaikki on aikataulutettu ja optimoitu. Elämä on helppoa ja selkeää, kun pysyy rutiinit.


tajusin, että tarvitsen itselleni enemmän tilaa ja omaa aikaa

Aikaa vain itselleni, aikaa ajatuksille ja vain minulle itselleni. Aikaa olla yksin ja palautua elämästä. Olin päättänyt ottaa vuokra-asunnon ja muuttaa sinne voidakseni olla enemmän yksin. Onneksi sain tehdä sen ja pystyn ehkä eheytymään näin paremmin. Tiedostan mitä tällä hetkellä tarvitsen ja osaan ottaa sen. Toiset voisivat sanoa sitä itsekkyydeksi mutta olen sitä mieltä, että ensin yksilön pitää voida hyvin voidakseen antaa itsestään muille.

Olen saanut otettua aikaa itselleni, saanut nukuttua ja rentouduttua tavalla mitä tarvitsen. Lataan akkujani parhaiten olemalla hiljaisuudessa yksin. Olen alkanut löytää luovuuteni jälleen uudelleen. Oma aika on tehnyt hyvää. Olen saanut olla yksin ja ladata akkuja aivan rauhassa. Ottanut aikaa istelleni juuri niin paljon kuin sitä tarvitsen. Yhtäkkiä aloin huomata lintujen laulun, kukkien kukkivan ja pystyin nauttimaan jälleen auringon nousuista ja laskuista. Tuntui kuin maailma oli pysähtynyt ja pystyin jälleen hengittämään. Kykenin jälleen aistimaan sen jälleen kaikilla soluillani. Tuntemaan ilmavirran, lämmön ja kesän sateet taas ihollani. Pystyin aistimaan maailman ja sen kauneuden jälleen kaikilla aisteillani; tuntemaan, kokemaan, kuulemaan ja jopa haistamaan sen.

olen alkanut löytämään itseni uudelleen

Olen nyt asunut kohta vajaa kaksi kuukautta yksin. Se mikä eroaa aikaisempaan elämään eniten on nyt minulla on kaksi kotia. On yhteinen koti maalla ja on oma pieni kaupunkikoti Tampereella. Saan aikaa yksin ja saan viettää aikaa yhdessä. Isoja muutoksia, isoja tunteita, hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä. On kyyneliä ja naurua laidasta laitaan. On helppoja päiviä ja vaikeampia päiviä sillä tunteita tulee ja tunteita menee mutta tärkeintä ne on käsitellä ja kokea. Kaikilla niillä on merkitys. Silloin saa kyynelten antaa virrata, kun itkettää. Saa antaa naurun raikaa vapautuneena ja sydämen pakahtua onnesta, kun siltä tuntuu. Meidän kaikki tunteet ovat ok niin minulla kuin kaikilla muillakin. Kaikella on aikansa ja paikkansa.

Pelottaako tulevaisuus? Tietenkin! Pelottavinta elämässä on se, että ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan ja mitä se antaa. Olen kuitenkin päättänyt nauttia hetkistä ja elämästä päivä kerrallaan. En jaksa, en kykene enkä halua suunnitella liikaa tulevaa vaan toivon ja uskon, että kaikki päättyy vielä parhain päin. Nyt elämä näyttää tältä ja vuoden päästä kaikki voi olla toisin mutta nyt koen tarvisevani tämän pienen määmatkan itseeni.

yllätyin mutta en yllättynyt

Koska elämä yllättää aina niin se yllätti minut jälleen hetki sitten. Minun matka itseeni on alkanut jo nuorena itsetutkiskelusta, minkä myötä koen tiedostavani hyvin selvästi mitä tarvitsen, mitä tunnen ja mistä tunne kumpuaa. Nuoresta iästä riippumatta olen tiedostanut voimavarani ja tarpeeni melko hyvin aina. Nyt kuitenkin yllätyin siitä kuinka uupuneeksi ja kuormittuneeksi koin itseni koko ajan aikaisempaan. Halusin tutustua itseeni syvemmin ja halusin ymmärtää jälleen itseäni paremmmin.

Syy tähän kaikkeen kuitenkin löytyi minun psykologi käynnilläni, kun sain diagnoosin vaikeasta adhd:sta ja keskittymisongelmista. Yllätyinkö? En, sillä tätä on puhuttu läpi elämän ja monet ovat asian ottaneet puheeksi vuosien varrella. Tämä uutinen kuitenkin pienissä määrin musersi minut, vaikka samaan aikaan koin oloni helpottuneeksi siitä etten olekaan sairas tai masentunut. Tämä selittää monta asiaa elämässäni ja auttaa minua ymmärtämään itseäni jälleen paremmin. Myös tarpeitani ja sitä kuinka paljon oikeasti tarvitsen aikaa itselleni tässä alati kuormittavassa maailmassa. Samoin läheiseni voivat ymmärtää minua ja minun mielen maailmaani paremmin. Loputonta innostusta omiin intohimo juttuihin tai impulsiivista tapaani toimia aika ajoin. Uskon, että tämä  auttaa ymmärtämään monia juttuja paremmin niin jälkikäteen kuin tulevaisuudessa

Se selittää miksi olen tällainen. Aina menossa, aina liikkeessä, monta rautaa tulessa, rönsyilevä, energinen, äänekäs, pirskahteleva, tanssahteleva, luova ja impulsiivinen. Nopea liikkeissä kaikilla elämän osa-alueilla ja aina valmiina heitäytymään uusiin seikkailuihin sen enempää miettimättä aina lopputulosta. Seikkailullinen mieli on osa minua. Tämä on minulle normaali tapa elää ja olla sekä se millaisena minut tunnetaan. Olenhan ollut aina tällainen. ADHD ei ole sairaus vaan se synnynnäinen ominaisuus.

Onko adhd supervoima vai heikkous?

Koen, että se on ollut minulle molempia. Supervoima kaikessa, mihin koen intohimoa ja paloa kuten urheilu ja työelämä. Heikkous kaikkeen siihen, missä mielenkiintoni lopahtaa nopeasti tai en koe niitä tärkeikti. Yksi parhaista puolistani on mielestäni seikkailunhalu ja kyky heittäytyä. Se kuinka janoan elämää, ärsykkeitä ja jännitystä elämääni on puoli, mikä on parasta eliksiiriä elämälle. Olisihan se hienoa, että se olisi useimmilla meistä aikuisista ja varsinkin niillä, joilla on perhe ja lapsia. Silloin se näkyy monesti touhuamisena lasten kanssa ja kykynä leikkiä sekä seikkailla heidän kanssaa.

Onhan se hienoa seurata myös sivusta, kun joku tekee intohimoisesti jotain ja haluan tuntea elämän kaikilla soluilla ja kokea sen mahdollisimman laajasti. Se on kuin olisi elävässä elokuvassa mukana. Rakennetaan elämästä meidän omannäköistä elokuvaa tyylillämme.


MUISTA OTTAA SEURANTAAN KAIKISSA KANAVISSA:

Reaaliaikaista sisältöä löytyy Instagramista: https://www.instagram.com/tiinakulo/

Kisakauden juttuja YouTubesta: https://youtube.com/channel/UCD1ISg-ZlBxA0HljbXpiMCw

TikTok: https://www.tiktok.com/@tiluuuuuuuuuu?

Snapchat: https://www.snapchat.com/add/tiinakulo