Hae
Tiina K

Uusi aluevaltaus ja kansainväliset kilpailutulokset!

Viimein olen saanut avattua sen, mistä olen jo pitkään haaveillut – Oma YouTube kanava

Tiedätkö sen tunteen, kun mietit pitkään jotain asiaa. Puntaroit ja pähkäilet sitä joka suunnasta. Mietit onko se järkevää vai onko siinä edes mitään järkeä. Pohdit onko sen hetki nyt vai pitäisikö sille olla parempi ajankohta elämässä. Nämä on näitä, mitä me kaikki mietimme aina jostain asiasta. On kyseessä sitten perheen perustaminen, iso hankinta, unelmien toteuttaminen tai jotain paljon pienempää ja arkisempaa.

Viime vuosi sai minut ajattelemaan toisella tavalla

Viime vuosi oli monella tavalla haastava varmasti kaikille meille. Erityisesti näin yrittäjänä, kun oma työnkuva on täysin palveluammatti ja kaikki on riippuvaista erilaisista tapahtumista voin kertoa sen olleen jopa minunlaiselle järkeilijälle ajoittain todella stressaava. Mitään ei voinut tehdä ja jokaisen pennin sai laskea tai ainakin harkita tarkoin, minne sen käyttää. Maailma pysähtyi ja oli aikaa vain mietiskellä, mitä elämältä haluaa. Silloin minulle selkeni omat visiot entistä kirkkaampana. Se mitä haluan ja minne suuntaan sitä kaikkea haluan viedä – muuttui hyvin selkeäksi mielessäni. Samalla sain hyvän syyn alkaa ajatella toisin ja oikeasti ryhtyä toimimaan, kun oli aikaa kaikelle ideoinnille ja kehittelylle ollut jo melkein liikaakin.

Aloin kysyä itseltäni useammin: ”Miksi ei? Miksi ei nyt?”. 

Aina, kun en keksi hyvää syytä sille miksi en jotain tekisi niin teen sen tai teen suunnitelman sen toteutukselle. Jos mietin milloin on hyvä aika jollekin vai onko sitä ikinä, mietin mielummin miksi en tekisi sitä nyt saman tien. Tämä sai aikaan suoranaisen toiminnan ketjun. Asioita alkoi tapahtua, tapahtuu edelleen ja samaan aikaan kun pääsin vauhtiin niin mieleni tasaantui ja minuun iski vahva usko siitä, että näin niiden asioiden kuuluukin mennä. Samaan aikaan vahva luotto myös tekemiseen ja unelmien saavuttamiseen.

Mitä kaikkea tästä seurasi?

Aloin kokea enemmän asioita ja toteuttaa niittä hulluimmiltakin kuulostavia unelmia uskoen siihen, että kaikella on tarkoituksensa, aikansa ja paikkansa. Aloin miettiä, että mikä on pahinta siinä, että yritän tai teen jotain. En löytänyt muuta vastausta kuin epäonnistuminen. Ja mitä siitä sitten seuraa? Se, että yritän uudelleen tai kokeilen jotain muuta. Ei juurikaan sen hurjempia asioita. Annetaan palaa ja kuljetaan rohkeasti omaa polkua eteenpäin!


Miten Kansainväliset 2 Bros Pro Qualifier kilpailut menivät?

Tasan viikko sitten järjestettiin Tampereella 2 Bros Pro Qualifier kansainväliset kilpailut, joissa kilpailtiin kansainvälisellä tasolla mitali paikoista sekä haviteltiin Pro-korttia eli ammattilais titteliä. Kisat menivät aika mallikkaasti sillä kotiin tuomisina tuli Beginner sarjassa 1. sija, Novice sarjassa 2. sija ja Open Class sarjassa 2. sija. Ihan ei riittänyt sijoitukset kuitenkaan taistelemaan tästä ammattilaiskortista mutta olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen sijoitukseen. Varsinkin, kun kyseessä oli ensimmäiset kansainväliset kilpailut, missä taso on kova.

Kisakauteni päättyi tältä vuodelta tähän. Tämä viikko on otettu hieman rennommin niin treenien kuin ruokienkin osalta. Tavoite ja unelma on edelleen kirkkaana mielessä. Kisakauden jälkeen tuntuu aina siltä, että nälkä kasvaa vain syödessä ja aina on kovempi halu kehittyä urheilijana ja ennen kaikkea kehittää sitä fysiikkaa. Koukuttava laji, kun ei voi ikinä olla valmis vaan aina löytyy jotain mitä kehittää.

Muuten elämä jatkuu samaan tapaan kuin aina ennenkin eli töitä ja treeniä. Elämäntapa, josta nautin. Puhdasta ruokaa, treenaamista, lepoa, rutiineja ja sen kaiken uudelleen toistamista. Helppoa, yksinkertaista ja kivaa.


Ota uusi YouTube kanava tilaukseen niin näet uudet videot ensimmäisten joukossa!

Youtube +  muutk kanavat niin kuulet reaaliaikaisesti kuulumisia Instagram / Snapchat / TikTok


Mikä on sun suosikki kanava tai mitä käytät eniten? Mulla on ehdottomasti Instagram! 

Kisojen jälkeiset fiilikset ja olotila 3/3

nainen nainen nainen

Kohta on kulunut kolme viikkoa viime kisoista

ajatuksia on ehditty jäsennellä, katsoa kisapäivän kuvat ja nähdä streami, jolloin näin myös oman suoritukseni sekä kisasiskojen suoritukset. Helppo vertailla kilpailijoita ja suorituksia sekä pyöritellä mielessä päivän kulkua. Fiilis koko viimeistely viikon oli rento ja rauhallinen, samoin myös kisapäivänä. En juurikaan jännitä kisapäivää, sillä ajattelen sen enemmän niin että, jos minulla on valtava jännitys siitä niin olen epävarma. Mitä se sitten tarkoittaa? Pelkästään sitä, että minun täytyy treenata enemmän ja harjoitella. Itsevarmuus näkyy lavalla, halusi sitä tai ei.

Kaikin puolin kisasta jäi todella hyvät fiilikset. Piste erot olivat todella pieniä ja kuka vain meistä kolmesta olisi voinut voittaa. Rehellisesti sanottuna voin olla tänä vuonna hyvin tyytyväinen sijoitukseeni ja suoritukseeni. Paljon on tietenkin vielä parannettavaa ja kehitettävää esiintymisessä ja kokonaisuudessa. Tässä lajissa ei voi olla koskaan valmis. Aina voi muokata kroppaa lihaksikkaammaksi ja tasapainoittaa heikkouksia. Lava liikkumisesta puhumattakaan. Sitä saa treenata päivittäin ja paljon, sillä sitä ei voi koskaan treenata liikaa. Ehkä se on se juuri, mikä tässä lajissa koukuttaa – ikinä ei ole valmis – aina voi olla parempi versio itsestä.

Miten voin?

Paljon minulta kysytään miten voin, kuinka jaksan ja miten elimistö voi. Kaikin puolin voin hyvin ja energisesti. Ne, jotka seuraavat minua Instagramissa ovat varmaan huomanneetkin sen. Olen energinen, touhukas ja iloinen sekä mikä tärkeintä jaksan innostua aivan hullun paljon kaikesta. Ehkä se pitääkin minut virkeänä, että minulla on monta rautaa tulessa. Juuri niitä asioita mistä nautin ja saan virtaa eli herään päiviini innolla ja suurella intohimolla tehdä sitä omaa juttua.

Treenit ovat kulkeneet hyvin ja voimatasot ovat tippuneet normaaliin off-kauteen verrattuna melko vähän. Esimerkiksi. kyykky sarjoista on lähtenyt -20kg painoa ja se on nopea kuroa takaisin, kun pääsee täyttämään kroppaa ja syösmään. Näin kisojen ollessa todella lähellä toisiaan ei ole myöskään järkevää treenata liian isoilla painoilla, ettei tule loukkaantumisia. Sillä kuiva kroppa ja minimaalinen rasvaprosentti lisää helposti loukkaantumisriskiä isoilla painoilla tehdessä. Loukkaantumisia ja pitkiä taukoja kukaan tuskin haluaa.

Mitä seuraavaksi?

Viime kisojen jälkeen minulle iski entistäkin kovempi kisavietti ja taistelutahto. Harder, better, faster, stronger!

Viimeiset pari viikkoa olen painanut kaasu pohjassa focus treeneissä ja tulevissa kisoissa. Seuraavat kisat ovat nyt sunnuntaina, kun taistellaan mitalipaikasta ja pro-kortista kansainvälisissä kisoissa Tampereella, 2 Bros Pro Finland Pro Qualifier järjestämissä kilpailuissa. Katsotaan miten siellä sijoitutaan eli jatkuuko kisakausi vai päätyykö se tähän. Taso tulee varmasti olemaan hurjan kova, sillä onhan kyseessä kansainväliset kisat.

Tiina K YouTube

Uusi projekti – YouTube – Ota kanava tilaukseen niin näet uuden videon ensimmäisten joukossa!

Olen toteuttanut jälleen yhden pitkäaikaisen unelmani ja avannut oman YouTube kanavan. Ensimmäinen video tulee julki aivan lähipäivinä (tällä viikolla) ja tuosta mainitsemastani 2Bros Pro:n kisasta tulen kuvaamaan myös MyDay – video niin kannattaa pysyä kuulolla ja laittaa kanava jo tilaukseen niin näet sen ensimmäisten joukossa.

Kanavalle pääset täältä! Tervetuloa seuraamaan arkeani MyDay:n muodoissa YouTuben puolelle <3


Lue postaussarjan aikaisemmat julkaisut:

Mitä söin kisojen jälkeen ja mitä viikonloppuna tapahtui? 2/3

Kisapäivä – Pronssia 3.sija 1/3


Kuvaaja: Harri Vallius