Kun elämästä on tullut surkuhupaisa sketsi

Mitä kuuluu?

Viime kertaisesta postauksesta on jälleen ikuisuus. Viime vuoden loppu oli henkisesti niin uuvuttava ja koetteli kaikin mahdollisin tavoin niin energiaa kuin intoa jopa intohimoja kohtaa. Ei riittänyt energia enää kuin perusasioiden suosittamiseen sillä olo oli kuin minut olisi imetty kuiviin. Marraskuun lopussa olin jo aivan valmis hyppäämään suoraa uuteen vuoteen. Heittämällä tammikuuhun ja toivomaan, että elämä potkisi hieman vähemmän päähän uutena vuotena.

Tietenkin loppu vuoteen mahtui paljon myös hyvää

Mukavia työjuttuja, ihania hetkiä ystävien ja läheisten kanssa. Hyviä kohtaamisia niin töissä kuin vapaalla sekä paljon iloa ja hauskoja hetkiä. Mutta myös roppakaupalla raskaita asioita, kun elämä koetteli kaikin mahdollisin keinoin. Moneen asiaan ei voi vaikuttaa, joten silloin täytyy koettaa vain suhtautua niihin uudelleen – onhan paskan määrä aina vakio.

Jotenkin toivoin, että tämä vuoden alku olisi ollut samalla uuden paremman aikakauden alku. Monella tavalla hetken pysähtyminen vuoden alussa selkeytti ajatuksia ja palautti luovuuteni pikku hiljaa takaisin. Myönnän hektisen ja rankan loppu vuoden syöneen luovuuteni jälleen kerran nolliin. Silloin tiedän, että on aika pysähtyä ja rauhoittaa menoa. Kaikkea ei voi aina tukehduttaa työnteolla ja treenaamisella. Tarvitaan myös aikaa ajatella. Tarvitaan jopa niitä hetkiä, kun kokee hetken tylsyyttä. Vaikka en tiedä voinko edes oman elämän sanoa olevan koskaan kovin tylsää. Jos itse ei onnistu kehittämään jotain hämmentävää niin aina sitä jostain puolelta tulee.

Tässä, kun kirjoitan tätä tekstiä istun junassa ja mietin…

kuinka surkuhupaisaksi sketsiksi tämä elämä on oikein muuttunut. Koettelemuksia, epäonnea ja huonoa tuuria viikosta ja kuukaudesta toiseen. Tänäänkin hyppäsin kiireessä väärään junaan. Suuntana oli Vaasa mutta junan määränpää, missä olin oli Pieksämäki. Juuri viime viikolla sanoin, että jos tämäkin viikko alkaa samalla tavalla kuin viimeiset puoli vuotta niin en jaksa enää. Laitan kypärän päähän, jotta elämä ei potkisi minua enempää päähän. Tässä sitä nyt taas oltiin. Sama touhu jatkuu jälleen. Jos tästä haen kuitenkin jotain positiivista niin elämä laittoi pysähtymään ja pohdiskelemaan ainakin.

Viimeksi, kun kuulin super iloisia uutisia työrintamalta niin pillahdin itkuun lukiessani sitä sähköpostia. Olin niin onnellinen ja helpottunut, kun kuulin kuukausiin mitään niin positiivista. Mitä tähän muutakaan voi todeta kuin ”elämä on”. Joskus se heittelee ja toisinaan syleilee mutta kaikilla niillä on tarkoitus. Joskus kuitenkin mietin, että kuinka paljon sitä oikein täytyy kestää tullakseen vahvaksi ja kestäväksi.

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa. Jatkan työreissuani ja aktivoidun uudelleen tähän vuoteen pikku hiljaa. Opetella aikatauluttamaan ja organisoimaan paremmin kaikkea. Yksin reissatut työmatkat ovat hyviä paikkoja ottaa hetki itselle, kun matkustaa julkisilla. Sekä tietenkin hyvää aikaa päivitellä esim tätä blogia ja editoida tube videoita, joihin tuntuu ettei muuten riitä aika. Harvoin sitä oikeasti istuu niin pitkään rauhassa paikoillaan ihan keskenään. Onneksi tämän vuoden uudet työkuviot ovat tuoneet enemmän tällaisia reissupäiviä niin voi ottaa reissattavan ajan hyötykäyttöön.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Muista ottaa seurantaan kaikissa kanavissa:

Reaaliaikaista sisältöä löytyy Instagramista: https://www.instagram.com/tiinakulo/

Kisakauden juttuja YouTubesta: https://youtube.com/channel/UCD1ISg-ZlBxA0HljbXpiMCw

TikTok: https://www.tiktok.com/@tiluuuuuuuuuu?

Snapchat: https://www.snapchat.com/add/tiinakulo