Hae
Tiina K

Kuka, mitä ja missä?

Kaiken takana on 30-vuotias yrittäjä Tampereelta eli toisin sanoen jokapaikan höylä niin kuin yrittäjät yleensä tunnetaan. Intohimolla juuri niitä asioita, mitkä tekevät onnelliseksi ja mistä nautin. Työtä, mikä suurimmaksi osaksi ei tunnu työltä. Ehkä se on juuri se, miltä elämän ja työnteon kuuluukin tuntua.  

Mistä mut löytää?

Työskentelen kauneudenhoito alalla ja pyöritän omaa kampaamo-kauneushoitolaa TIK Salonkia aivan Tampereen sydämessä. Meiltä löytyy mukava porukka sekä laaja ja monipuolinen palveluvalikoima erilaisia kauneudenhoito palveluita.

Viikonloppuisin ja muina aikoina minut saattaa löytää loihtimassa morsiamista ja muusta juhlaväestä edustavia meikkien ja kampauksen tiimoilta. Erilaisista tapahtumissa ja tilaisuuksissa hostaamassa iltoja, edustamassa tai promoamassa erilaisia yrityksiä ja viihdyttämässä kutsuvieraita. Monipuolista ja ihmisläheistä työtä, jossa näkee ja tutustuu mielettömiin tyyppeihin. 

Vapaa-aika minut löydetään kuntosalilta päivästä ja vuodenajasta riippumatta. Sali on itselle aivan loistava tapa purkaa energiaa ja pitää huolta niin mielestä kuin kunnostakin. Hyvänä tai huonona päivänä, kotona tai reissussa. Mukava tapa yhdistää yhteistä aikaa puolison ja ystävien kanssa, sillä kyllä se oma lähipiiri aika pitkälti koostuu niistä ihmisistä, joilla on samoja mielenkiinnon kohteita. Lisäksi yritän aina nauttia myös vuoden aikojen mukaan mahdollisista lajeista, kuten näin talvella luistelu, hiihto, pulkkailu ja laskettelu.

Tasapainoilua ja intohimoa

Eli elämä pyörii pitkälti unelma duunin, treenien ja perhe elämän ympärillä tasapainoillen. Mukaan mahtuu aina kuin mahdollista matkustelua uusiin ja joidenkin mielestä, jopa hieman outoihin paikkoihinkin. Kaikki paikat, missä en ole vielä käynyt houkuttelee uusiin seikkailuihin. Niin Suomessa kuin maailmalla.

Seikkailu henkinen ja elämän janoinen voisi kuvata hyvin minua, vaikka arki elämä onkin hyvin rutinoitua ja suunnitelmallista. Sitä suunnitelmallisuutta ja itsekuria  vaaditaan päästäkseen kohti niitä suuria unelmia ja haaveita, koska ne on tehty toteutettavaksi!

Intohimoa, unelmia, urheilua, yrittäjyyttä ja nautiskelua elämän pienistäkin iloista. Niistä on minun elämäni tehty – Tervetuloa mukaan!

Ota seurantaan myös Instagramin puolella niin pääset mukaan reaaliaikaiseen elämään. Näet mistä arkeni koostuu ja saatat päästä myös vaikuttamaan joskus siihen, mitä siellä näkyy ja mitä teen!

Instagram

Ps. Pahoittelut siitä, että vanha blogi ei ole siirtynyt aivan optimaalisena uudelle alustalle. Mutta ei anneta sen häiritä!