Hae
Tiina K

Uusi vuosi ja uudet tuulet

Vuosi on vaihtunut, mikä tarkoittaa sitä että jälleen uusi sivu on käännetty elämästä. Tammikuu tuo tullessaan minulle aina vähän kuin uudet tuulet, kun kirjaan kalenteriin vuodelle pieniä ja suuria tavoitteita. Tämä on niin kilpaurheilussa, työelämässä kuin yksityiselämän puolella. Välillä unelmoidaan isosti pää pilvissä mutta silti siellä välissä on niitä pieniä etappeja joihin on aina helpompi ja nopeampi päästä. Tämä ruokkii mielihalua edetä, kun pienet saavutettavat välitavoitteet antavat lisäpotkua.

Viime vuosi oli kaiken kaikkiaan huippu vuosi kilpaurheilussa mutta muuten elämä koetteli kokonaisuudessaan ihan riittävästi. Vaikka tiedän, että paskan määrä on vakio ja elämässä mikään ei ole tullut eteen valmiiksi tuodulla tarjoittimella niin voisi se elämä olla jossain määrin helpompaa. Ainakin välillä. Ehkä tähän kaikkeen vaikuttaa suoraan maailman tilanne, joka heijastuu työelämään kun rajoituksia tulee ja menee. Mikään ei ole varmempaa kuin epävarma. Asioita on viimeiset pari vuotta sovittu ja jälleen peruttu. Kerrasta toiseen.

Samaan aikaan olen kuitenkin valtavan tyytyväinen tämän hetkiseen elämään. Kiitollinen siitä, missä olen nyt ja ketä ympärilläni on. Vaikka elämä ei mene aina suunnitelmien mukaan niin uskon, että kohtalo kuljettaa. Kliseinen lause: ”se mikä ei tapa niin vahvistaa”, pitää ainakin omassa elämässä hyvin paikkansa. Kun on kaikissa liemissä keitetty ja pyöritelty niin osaa suhtautua elämään sen tarvitsemalla rentoudella. Ajatella hieman kevyesti, että kaikesta selvitään ja kaikella on tarkoituksensa. Samaan aikaan kuitenkin välillä mietin: ”kuinka vahva tässä maailmassa pitää olla?”

Kirkkaammat ja suoraviivaisemmat suunnitelmat

Olen kirkastanut jälleen tämän vuoden tavoitteita. Yksinkertaisuudessaan kaipaan vielä enemmän yksinkertaisuutta, mutkattomuutta ja mustavalkoisuutta. Tiivistin tämän alkavan vuoden viiteen kohtaan, joiden uskon pitävät minut polullani ja myös ajatukseni kirkkaana vuoden loppuun asti.

  • Selkeä ja suoraviivainen
  • Kunnianhimoinen
  • Kehittävä
  • Erilainen
  • Kaikki tai ei mitään

Yksinkertaisuus on kaunista. Suoraviivaisuus helpottaa elämää ja pitää sen selkeänä.

Kunnianhimoisuus kuvastaa luonnettani sekä haluani päästä kohti päämääriä ja tavoitteita.

Kehittävä kuvastaa tiedonjanoaja halua kehittyä kaikilla elämän osa-alueilla.

Erilainen kertoo rohkeudesta kulkea omaa polkuaan ja tehdä niitä omia juttuja piittaamatta siitä mitä muut sinusta tai siitä ajattelevat.

Kaikki tai ei mitään – tapa elää ja olla.

Siskoni kanssa puhuttiin juuri siitä kuinka elämme, teemme ja olemme kaikessa aivan sata lasissa mukana. Mihin menemme tai mihin ryhdymme se kuvastaa intohimoa ja paloa tekemistämme kohtaan. Halu kehittyä, kasvaa, oppia ja imeä elämältä kaikki se mitä se voi antaa elämämme aikana.  Uskon myös vahvasti siihen, että kun kulkee tällä asenteella ja menee sata lasissa niin saattaa kokea elämässään myös hitusen verran enemmän kuin toiset. Ehkä samalla altistua elämän kolhuille mutta ne kasvattavat ja opettavat aina jotain.

Karanteeni ja viikon fiiliksiä


Kymmenen päivää karanteenia on takana eli viimeinen reilu viikko on vietetty kotona. Ensimmäisen päivä meni kuumehöyryissä rennosti mutta jo tiistaina suuntasin rennolle kävelylle koiran kanssa. Siitä eteenpäin olenkin ehtinyt touhuta vaikka mitä kotona. On ollut aikaa siivota kaikki talon kulmat, tehdä paljon rästihommia, suunnitella liikkeen markkinointimateriaalia ja kamppiksia. Saanut viimein editoitua pitkään to do-listalla olleen YouTube videon. Lenkkeillyt ja nauttinut ihanista pakkaspäivistä sekä saanut paljon löheisyyttä karvakamuilta. Ihanaa, kun on ollut aikaa viettää myös miehen kanssa sillä olimme molemmat koko viikon kotona. 

Aluksi tietenkin ensimmäinen ajatus kymmenenpäivän karanteenista oli shokki. Tietenkin se on yrittäjälle pitkä aika olla vain kotona ellei koko työelämä ole etätyö mahdollinene. Ei siihen kukaan voi oikein varautua ja säästää ennakkkoon ajatuksena, että nyt jäänkin kotiin makaamaan reiluksi viikoksi. Lähtökohta loppu vuoteen on muutenkin ollut se, että nyt painetaan töitä kun niitä töitä on ja sesonki käy kuumimmillaan.

Rehellisesti tämä karanteeni pysäytti. Vaati melkoista asennoitumista alkaa siirrellä ja perua työkeikkoja mutta minkäs sille mahtoi. Yritin alkaa ajatella asiaa toisin ja etsiä niitä positiivisia asioita mutta oli se aluksi vaikeaa. Tunnemaailma oli yhtä isoa myllerrystä. Ajatukset vilistiät sekaisin enkä tiennyt itkeä vai nauraa kaiken keskellä. Samaan aikaa yritin etsiä hyviä puolia ja ajatella, että ei se maailma tähän kaadu varsinkin kun viimeisistä vuosistakin on selvitty näin pitkälle jo.

Muutamien pitkien yöunien ja päikkärien jälkeen alkoi mielikin kirkastumaan. To do-lista alkoi lyhentyä, oli aikaa tehdä rästi juttuja ja kaikkea sellaista mille ei yleensä ole juurikaan liiaksi aikaa. Olen ehtinyt leipoa, kokkailla erilaisia ruokia, suunnitella ensi vuotta ja aikatauluttaa kaikkea eteenpäin töiden suhteen. Miettiä ajan kanssa mitä seuraavaksi. 

Yksi asia muuttui viikon aikana

Lukiessani sunnuntaina aamulehteä huomasin yllätyksekseni uppoutuvani useampaan uutiseen ja artikkeliin kerta toisensa jälkeen. Siirryttyäni uusimpaan Annan aikakausilehteen havahduin vasta todella siihen, että keskittymiskykyni oli jotenkin palannut. Luin kokonaiset artikkelin niin ettei välillä mieleeni tullut ajatusta: ”ai niin se piti tehdä/laittaa tai hoitaa…”. Kännykkä sai olla rauhassa laturissa, eikä mikään ajatus katkaissut lukuhetkeäni. Mikään tai kukaan ei keskeyttänyt minua vaan sain uppoutua täysin lukemiseen. Olin jo vallan unohtanut mitä se oikein on. En ajatellut, että tämä keskittymiskyvyn puute olisi stressin, kiireen tai muun aiheuttamaa. Olen pitänyt sitä enemmänkin normaalina. Normaalina etten jaksa keskittyä lukemaan jotain juttua, mikä ei ole niin kiinnostava. Olen kyllä lukenut lehtiä mutta se on enemmän ollut sellaista otsikko sieltä ja otsikko täältä. Joko ei ole ollut yhtään mielenkiintoista juttua tai sitten en ole vain jaksanut keskittyä mihinkään. 

Ehkä tämä kotona oleilu, hiljaisuus, toimettomuus ja lukuisat oleilemalla vietetyt tunnit ovat tehneet minulle hyvää. Olen oppinut pysähtymään ja nauttimaan niistä hetkistä. Outoa sanoa, että nauttimaan ajasta että makoilen sohvalla ja katselen jotain aivan turhaa. Se on sellaista aikaa, minkä koen samaan aikaan heittäväni hukkaan. Samaan aikaa koen kuitenkin, että se on aikaa kun voi vain olla ja rentoutua. 

miksi ristiriitaisia fiiliksissä aina pysähtymisen suhteen?

Yhtä aikaan minulla on ristiriitainen fiilis siitä kuinka tärkeänä pidän aikaa, kun saa vain olla mutta samaan aikaan ajattelen sitä ajaksi, joka valuu läpi sormien ilman, että se vie minua piiruakaan eteenpäin elämässäni. Suorittaja luonteeni sanoo, että jokainen pienikin juttu vie eteenpäin ja pieni laiskotteleva piru huutelee toisella olkapäällä opettelemaan vain olemista. 

Voisiko tästäkin löytää sen tasapainon ja oppia jotain? 


Katso uusin YouTube video täältä ja laita kanava tilaukseen!